Osallistujien kokemuksia Katso, kuinka Alfa on vaikuttanut siihen osallistuneiden elämään. Elämä haastoi Amosta nuoresta iästä alkaen. Ystävän avulla löytyi yhteys Jeesukseen. Alfasta Amos sai pohjaa nuorelle uskolle ja suosittelee sitä nyt kaikille. Amos Watch Ulkopuolella kulkijasta sisälle kotiin. Päivin tarina kertoo, miten Alfa voi olla paikka uskon uudistumiselle ja seurakuntayhteyden löytymiselle. Päivi Watch Fannille Alfa oli paikka pohtia vaikeitakin asioita toisten kanssa, ja alun pelko ja jännitys osoittautui turhaksi. Fanni rohkaisee tarttumaan tilaisuuteen ja menemään mukaan Alfaan. Fanni Watch Ruotsissa asuva Malina kertoo matkastaan uushenkisyydestä elävän Jumalan yhteyteen. Seurakuntayhteys ja Alfa olivat tässä suureksi avuksi. Nyt Malina iloitsee ystävien kutsumisesta Alfaan. Malina Watch Juhani lähti Alfa-kurssille tutkimaan sitä, mikä on totta ja mihin hän haluaa uskoa. Alfassa syventynyt usko on kantanut vaikeidenkin aikojen yli. Juhani Watch Tutki lisää Löydä Alfa Kysyttävää?